Skip to main content

Me

Vastuullisten ja kansalaistoiminnasta nousevien palveluiden turvaamiseksi joukko kansalaisvaikuttajia perustivat vuonna 2018 yhteiskunnallisen yrityksen. Järjestöille haluttiin mahdollistaa uudenlainen yhteiskehittämisen toimintatapa ja sitä tukeva digitaalinen alusta. Socialan perustajilla oli näkemys, että tämä aika tarvitsee vuosisatoja kestänyttä intohimoa ja kykyä tehdä asioita uudella tavalla.​

Tänään olemme alustapalvelun ja yhteiskehittämisen yhteiskunnallinen yritys. Uskomme, että digitaalinen aikakausi tarvitsee uuden kulttuurin. Ja kulttuuri, se syntyy meistä ihmisistä. ​

Ihmislähtöisyys, yhteistyö, oppiminen ja vastuullisuus ovat Socialan ytimessä olevia arvoja. Ne määrittelevät työskentelytapamme, ohjaavat kumppanuuksia ja auttavat tekemään valintoja jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

Osakkaat

Palveluita tuottavat suomalaiset järjestöt ja yhteiskunnalliset yritykset. 

Hallitus

Jaakko Ikonen (pj.), Jussi Suojasalmi (vpj.), Kiril Häyrinen, Virpi Kokko, Tiina Olkkonen ja Tapio Tähtinen.​

Toimitusjohtaja

Hanna Hauta-aho

 

STANDING_BLACK_1080x952
LK_valkoinen_rgb
Sininen tietosuojakouluttaja logo ilman taustaa