Kävin hiljattain työterveyshoitajan kehotuksesta laboratoriossa. Keski-ikäisillä tällaiset käynnit kuuluvat kuulemma rutiineihin, jotta verenkuvasta voidaan arvioida terveydentilaa ja ennakoida mahdollisia tulevia haasteita. Tämä käynti jäi erityisesti mieleeni.
Menin lähellä kotiani sijaitsevaan laboratorioon sovittuna ajankohtana etätyöpäivän lomassa. Paikassa ei ollut jonoa, ja heti sisään astuessani tuli tunne, että olin odotettu. ”Hanna, tervetuloa”, kuului ovelta. Osaava terveydenhoitaja otti verinäytteen ja esitteli itsensä nimeltä. Hän kertoi, että esittäytyminen lisää inhimillisyyttä tilanteessa, joka voi tuntua epämukavalta.
Lisäksi minulta kysyttiin, miten ihoni reagoi teippiin: ”Laitetaanko harso vai kestääkö iho teippiä?” "Teippiin tehtiin pieni taite, jotta saisin sen helposti itse irti myöhemmin. Lähtiessäni minulle toivotettiin hyvää joulua ja kerrottiin, että laboratoriotulokset olisivat saatavilla sovelluksessa vuorokauden kuluessa, lauantaina. Keskuslaboratorio työskentelee kuulemma myös viikonloppuisin.
Kaikesta huomiosta ja huolenpidosta hämmentyneenä kotitoimistolle ajellessa mieleeni nousi edellisen illan ajankohtaisohjelma. Ohjelmassa arvostamani asiantuntijat keskustelivat hyvinvointialueista ja suomalaisten terveyspalveluista. Kaikki totesivat yhteen ääneen, että jotain olisi tehtävä ja yhdessä. Heikki Hiilamo ehdotti työterveyspalvelun muuttamista veronalaiseksi luontaiseduksi, jolloin työntekijät voisivat itse valita käyttävätkö yksityistä työterveyspalvelua vai paikallista terveyskeskusta. Työterveyspalvelupaketin laajuus määrittelisi hinnan ja suurituloisemmat maksaisivat enemmän veroa saamastaan terveyspalvelusta. Näin saataisiin monipuolistettua terveyskeskusten asiakuntaa, vahvistettaisiin julkisten terveyspalveluiden rahoitusta sekä tasattaisiin kansalaisten terveyspalveluiden laatueroja.
Vastaavasti Belgian mallista kertoo Ilta-Sanomissa toimittaja Mika Horelli. Belgiassa terveydenhoitojärjestelmä on hybridi, jossa julkinen ja yksityinen sektori toimivat rinnakkain. Järjestelmän perusta on kaikille asukkaille lakisääteinen sairausvakuutus, joka hoidetaan suurimmaksi osaksi voittoa tavoittelemattomien sairauskassojen kautta. Järjestelmä kattaa suurimman osan perus- ja erikoissairaanhoidon kuluista ja rahoitus perustuu valtion budjettiin sekä työnantajien ja työntekijöiden maksamiin sosiaaliturvamaksuihin. Belgiassa työssäkäyvien maksamat sosiaaliturvamaksut ja verot rahoittavat suurelta osin eläkeläisten, työttömien ja muiden työelämän ulkopuolella olevien terveydenhoidon. Horellin mukaan järjestelmä varmistaa, että terveydenhoidon saatavuus on taattu kaikille väestöryhmille heidän taloudellisesta tilanteestaan riippumatta. Belgialaiset pääsevät lääkärin vastaanotolle yleensä muutamassa päivässä.
Vaikka Suomessa puhutaan tasa-arvosta, terveyspalvelut eivät ole kaikille kansalaisille yhtä laadukkaita. Sillä aikaa kun meidän työssäkäyvien tulevaisuuden terveyshaasteita ennaltaehkäistään ja minua kohdellaan laboratoriossa yksilöllisesti, monet lapset, nuoret, opiskelijat, ikäihmiset, päihteiden käytön takia tukea tarvitsevat ja työelämän ulkopuolella olevat joutuvat jonottamaan ja odottamaan apua, jopa kiireellisten terveyshuolien kanssa.
Sote-palveluiden kehittämistä on viime aikoina ohjannut keskustelu rahojen riittävyydestä, leikkauksista ja säästöistä. Olisiko syytä laajentaa keskustelua myös suomalaisten terveyspalveluiden rahoitusjärjestelmään ja arvioida olisiko jokin toinen malli nykyistä vaikuttavampi ja oikeudenmukaisempi. Rakas Joulupukki, toivon, että terveydenhoidon hyvä saatavuus ja yksilöllinen hoito olisivat itsestäänselvyys meille kaikille suomalaisille.